Franz Kafka ja Linnan arvoitus

               

Päädyin bloggaamaan ensimmäisenä niinkin höyhenenkevyestä kirjasta kuin Kafkan Linna (Der Schloss). Syitä on monia. Ensinnäkin se nyt sattui olemaan kesken, kun päätin aloittaa bloggaajan taipaleeni. Kirja on luvussa siksi, että kirja kuuluu '1001 kirjaa, jotka sinun tulee lukea ennen kuolemaasi' -listaan, jota olen kahlannut läpi viimeisten kuuden vuoden ajan. Oli siis Kafkan Linnan vuoro. 

Nyt kun olen aikani lukenut, minusta alkaa tuntua hieman K:lta. Kuin kirja olisi kuten Linna hänelle, työn ja (etenkin hänellä) epätoivon ja tuskan takana. Etenen kuin K linnaa kohti: hitaasti. Rehellisyyden nimissä tunnustan, että minun aivokapasiteettini kestää muutaman kappaleen lukemisen kertaistunnolla. Opin sen, kun yli 20 sivun jälkeen aivoni menivät maitohapoille ja oli pakko mennä päiväunille. En missään tapauksessa sano, että kirja on huono tai että lukeminen on puhdasta pakkopullaa. Se vain vaatii niin paljon keskittymistä.

Minun aivoni vetävät maitohapoille ne pitkän pitkät lauseet. Pilkkuja ja puolipisteitä ropisee, eivätkä lauseet tunnu millään loppuvan. Pisteen jälkeen olo on kuin pistettä ei olisi ollutkaan. Tarina kieppuu kuin vauhdikkaassa karusellissa, sillä seurauksella, että pää on pumpulia ja olo on kuin aamuvarhaisella, jolloin ei oikeasti ole vielä herännyt. Voin samaistua K:hon ja olen tullut siihen tulokseen, että ehkäpä Kafka kirjoitti K:n olemaan lukijalle lippulaiva, jonka kautta lukija elää Linnan maailmassa. Se hahmo, jonka ajattelutavan ja logiikantajun ymmärtää, koska K:lle Kafka on antanut kyvyn ajatella johdonmukaisesti ja joka on hahmona suoraviivainen. K on maanmittari, hänelle on ilmoitettu töistä, hän haluaa tehdä työtä ja pyrkii pääsemään maanmittaustöihin. Hän on kuin naapurin setä, ymmärrettävä omassa hämmennyksessään.

K ja minä olemme samassa pisteessä eli emme omaa minkäänlaista käsitystä siitä minkälaiseen suohon on tullut astuttua. Linna hallitsee kylää, mutta etenkin kyläläisten mieliä. Linnasta on hyvin vähän merkkejä kylässä. Niiden puuttuminen alleviivaa kyläläisten ajatusmaailmaa ja linnan virkamiesten merkitys on jotenkin pakkomielteenomainen. Heitä nähdään harvoin ja heitä pääsevät näkemään hyvin harvat. Kaikki tuntuvat tietävän linnasta jotakin, luulevat tietävänsä ja olettavat paljon, vaikka kaikki myöntävät etteivät oikeastaan kuitenkaan tiedä vaikka tietävätkin. Jos tietävät. Ja tässä ollaan nyt siinä ydinkohdassa, jossa oman logiikkani pieni piiri jää pyörimään hassunhauskasti vinksalleen kehää. Voisin ojentaa käteni K:lle ja kätellä: ollaan muuten samassa veneessä. En minäkään ymmärrä kyläläisiä. Hämmennystä voimistaa se, että tarinasta puuttuu kokonaan aktiivinen vastapuoli. Kafka ei anna hahmoa, joka auttaisi lukijaa näkemään kokonaisuutta, ja niin lukija näkee ja kokee vain saman kuin K.

Kyläläiset antavat selvästi ymmärtää, että linnaan on täysin mahdotonta päästä. K ja minä kysymme miksi. Lukija toki ymmärtää, että fiktio on fiktiota ja kirjailija voi päästää valloilleen aivan muut voimat kuin mihin lukija on valmistautunut. Minä olin valmistautumaton tähän enkä pääse irti. Miksi se on niin täysin mahdotonta? Miksi? Miten niin se on niin mahdotonta, että sen mahdottomuudelle ei ole vertaa. K ei ymmärrä ja menettää hermonsa kerta toisensa jälkeen. Vastaus on aina ei, teki mitä tahansa, kysyi keneltä tahansa, päätti mitä tahansa, ja niin hän juoksee kerta toisensa perään pää edellä seinään. Ja hermostuu. Kirjan puolivälin jälkeen päätin antaa K:n juosta, yrittää ymmärtää, hermostua ja pettyä kerta toisensa jälkeen. Minä haluan tietää, K saa luvan ottaa selvää ja tehdä jalkatyön. Ja niin hän yrittää ja minä seuraan yritystä. Ollessani nyt 80 sivua vaille valmis, olen aivan varma, että K juoksee turhaan. Ehkä hän lopulta ymmärtää lähteä etsimään töitä muualta tai ehkä hän luovuttaa ja muuttuu kyläläiseksi, joka suhtautuu muukalaisiin vältellen ja toivoo näiden häviävän mahdollisimman pian. Ehkä se on lopulta tapa, jolla hän saavuttaa Linnan.

Yksi asia Linnassa on käynyt hyvin selväksi ja se on byrokratian pilkkaaminen. Byrokratian koneisto on valtava, mutta se ei saa mitään aikaan. Virkamiehet ovat valtavan kiireisiä ja täystyöllistettyjä, kirjurit kirjoittavat asiakirjoja toisensa perään, mutta kaikki hukkuu byrokratian rattaisiin. On voitu päättää joku asia, ja asiasta on voitu tehdä asiakirja, ja se voi hyvinkin olla jossakin. Ehkä edelleenkin jossakin Linnan lukuisista kanslioista tai sitten mitään ei ole tehty, koska alkuperäinen asia on unohtunut ja hävinnyt. Savolaisen sananlaskun voi vääntää helposti istumaan kuin nenän päähän: Voep olla tehtyhhii vuan voep olla ettei oo tehtykkään. Koko kirjan voi istuttaa kuvaamaan yhteiskuntaa. Se, mitä K:n ikeniä raastavan ärsyttävät apulaiset kirjassa kuvaavat, en pysty maitohappoisilla aivoillani enää hahmottamaan.

Kirjoittaessani tätä kirja on edelleen kesken. Pohtiminen on mielenkiintoisempaa kuin valmis vastaus. En siis spoilaa lopputulosta, toivottavasti sitä ei tee myöskään pohdiskeluni.

Kirjan tiedot: Kafka, Frans. Linna. Otava 1990. Kääntäjä: Aarno Peromies.

Kafkan elämästä voi lukea esimerkiksi täältä http://www.matkallamaailmalla.fi/6.Kafka.html