_Välihuuto_


Juhuu!
Ja terveisiä ruutuhiljaisuuden toiselta puolen. Suunnattoman häiritsevää, ettei juuri nyt ole oikein kirjaa josta blogata. Minulla on neljä kirjaa kesken, mutta eipä niistä ole vielä paljonkaan pohdittavaa. 

Luen Dickensin Koleaa Taloa (Bleak House), jota rakastan. Se on paksu ja hidas, ja toivon ettei se lopu koskaan. Haluaisin kertoa siitä, mutta eihän se onnistu vielä(kään). Kesken on myös Doris Lessingin The Golden Notebook. Huima kirja, järjettömän paljon tekstiä ja erilaista dialogia, mutta se on _niin_ pahoin kesken, etten edes haaveile avautuvani siitä yhtään enempää. 

Kaksi muuta painivat nähdäkseni eri sarjoissa myös keskenään. Virginia Ironsiden Oon voimissain (No! I Don't Want to Join a Bookclub) ja Koji Suzukin novellikokoelma Dark Water. Yksi kauhunovelli päivässä on minulle sopiva annos. Ironwoodin ikäänsä juhliva/poteva 60-vuotias Marie Sharp ottaa välillä päähän, joten olen lukemiseni kanssa kiikun kaakun saanko luettua jotain loppuun vaiko en. 

Eli sitten jotain ihan muuta.

Olen leikitellyt ajatuksella, että kirjastoni olisi kuin juhlasali, jonne kaikki kirjojeni henkilöt, ainakin päähenkilöt, olisivat tupsahtaneet vähän niin kuin tässä kuvassa.
Lähde: http://kolybanov.livejournal.com
Jostain syystä eri hahmojen välinen dynamiikka kiehtoo. Ensimmäisenä mieleen tulevat kirjat Tuulen viemää ja Ylpeys ja ennakkoluulo. Esimerkiksi se, että sekä Scarlettin että Lydian huomion veisivät kirjaston miehet. Miestarjonta tarkastettaisiin, mutta Scarlett lopulta etsiskelisi kuitenkin Rhettiä. Lydian kiinnostus hiipuisi totaalisesti, mikäli upseereita ei ole näköpiirissä. Scarlett ja Lydia olisivat melkoinen tutkapari, mutta ehkäpä toisaalta myös toistensa pahimmat vastustajat. Toisaalta Lydian tarina ei kerro aikuistuukohan hän Scarlettin tapaan. Pohdin myös, että Jane Bennet ja Melanie Hamilton tulisivat varmaankin oikein hyvin toimeen keskenään. Kaksi hyväsydämistä naista, jotka uhraisivat (ja uhraavatkin) itsensä rakkaittensa puolesta. Molemmat löytävät muista, hankalistakin ihmisistä, hyviä puolia ja uskovat naiivisti perimmäiseen hyvyyteen.     

 Ajatus Sookie Stackhousen ja (Isa)bella Swanin kohtaamisesta huvittaa kovasti. Sookie etsii vampyyria, Bella aluksi lähinnä itseään ja motivaatiotaan elämään. Sookie hajoilisi ihmismassan ajatusvirtaan. Bella olisi välinpitämätön teini, Sookie tuskin pitkään yrittäisi pitää seuraa. Tilanne olisi ehkä erilainen Edvardin astuttua Bellan elämään. Ehkä näillä kahdella olisi jotain yhteistäkin. Vampyyreihin siirryttäessä kuinka pahasti Cullenin perhe tuskailisi jouduttuaan yhtäkkiä vieraaseen väkijoukkoon? Tarjoiltaisiinko juhlissa synteettistä verta? Joisiko Cullenin perhe synteettistä verta voidakseen olla ihmisten keskellä? Uskoisin niin. Toisaalta, kun miettiin Sookien seikkailuja kokonaisuudessaan, hän vetäisi mukaansa lauman vampyyrejä, jotka tekisivät selvää väkijoukosta alta aikayksikön. Huonompi homma. Tappelisiko Cullenin perhe niitä vastaan? Kirjastostani tulisikin pahimmillaan taistelukenttä ja teurastamo. Yäk.

 Tämä pohdinta eteni omituisiin mittasuhteisiin. Palaan siihen kuitenkin vielä joskus, vaikka kyllä minä nyt pidän itseäni enemmän kuin outona...  

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Franz Kafka ja Linnan arvoitus

Kuva
                Päädyin bloggaamaan ensimmäisenä niinkin höyhenenkevyestä kirjasta kuin Kafkan Linna (Der Schloss). Syitä on monia. Ensinnäkin se nyt sattui olemaan kesken, kun päätin aloittaa bloggaajan taipaleeni. Kirja on luvussa siksi, että kirja kuuluu '1001 kirjaa, jotka sinun tulee lukea ennen kuolemaasi' -listaan, jota olen kahlannut läpi viimeisten kuuden vuoden ajan. Oli siis Kafkan Linnan vuoro.  Nyt kun olen aikani lukenut, minusta alkaa tuntua hieman K:lta. Kuin kirja olisi kuten Linna hänelle, työn ja (etenkin hänellä) epätoivon ja tuskan takana. Etenen kuin K linnaa kohti: hitaasti. Rehellisyyden nimissä tunnustan, että minun aivokapasiteettini kestää muutaman kappaleen lukemisen kertaistunnolla. Opin sen, kun yli 20 sivun jälkeen aivoni menivät maitohapoille ja oli pakko mennä päiväunille. En missään tapauksessa sano, että kirja on huono tai että lukeminen on puhdasta pakkopullaa. Se vain vaatii niin paljon keskittymistä. Minun aivoni vetävät maitoha
Lue lisää

Anjan lähes erinomainen elämä

Kuva
Lähes erinomainen. Siinä on huumorin avain tähän kirjaan. " Mie olin mie jo ihan pienenä, että sikäli miulla ei ollu mittään hättää ."  Minkälaisen koukun Esko-Pekka Tiitinen onkaan kirjoittanut tarinaan! Semmoinen ähäkutti, jos luulit olevasi kärryillä niin luulit väärin -koukku. Semmoisista tykkään! Pohjoiskarjalaisena on mukava lukea ommaa murretta. Tekkee ihan mieli alakkaa itekkii kirjottaa tälleen, mutta tään lukeminen saattaa olla vähä hiasta ja ehkä vaikkeeta jos ei puhu meijän murretta, joten enpä sittenkään. Kieli on oikeasti muhevan pohjoiskarjalaista. Niin kuin Anjan maaseutu, pelto ja lypsettävät lehmät. Ja sisko, joka tulee ja touhottaa ja vaatii, että Anjan pitää nauhoittaa elämäänsä jälkipolville. Aikansa epäiltyään Anja alkaa purkaa nauhalle elämäänsä. Anja kertoo lapsuudestaan, kunnes piti mennä kouluun eikä siellä ollut kovin helppoa. Hän kertoo pojastaan, aviomiehestään ja avioliitostaan ja keskustelee aina väliin mukaan tunkevan siskonsa k
Lue lisää

Kurkistus kuolemisen hetkeen - Oneiron

Kuva
Blogipostaukseni aiheena on Laura Lindstedt in Oneiron , vaikka kuolemisen hetkestä bloggaamiseen voisi lisätä Lars Kepler in Playground in vertailun vuoksi tai ihan hupinaan. Molemmissa taiteillaan veitsen terällä, vaikkakin siinä missä Oneironissa kuolema on lopullinen, Playgroundissa sydämenpysähdyksen hetkellä pelataan peliä leikkikentällä. Kumpikaan ei jätä kylmäksi, heti kun lukija on oivaltanut kirjan syvimmän aiheen (tähän pätee etenkin Playgroundin saama negatiivinen kritiikki). Valitettavasti joudun spoilaamaan hieman päästäkseni etenemään. Näissä kahdessa kirjassa kuviteltu paikka kuoleman hetkellä on (onneksi) hyvin erilainen. Playgroundissa päädytään kiinalaiseen satamaan. Oneironissa täysvalkoiseen tilaan, ihminen sellaisenaan. Jos saisi valita oman paikkansa kuoleman hetkellä, en kyllä kumpaankaan mielelläni menisi. En ole tarpeeksi seikkailuhenkinen kiinalaiseen satamaan enkä jaksaisi kinastella ja vatvoa omia ja muiden asioita. Oneironissa on seitsemän henkilöha
Lue lisää