Haastan(ko) itseni, vai en, kas siinä pulma!

Jep.

Tuli sillä lailla somasti tekopyhä olo, kun jaksan kertoa ihmisille (jotka jaksavat kuunnella), että minä se olen yksi lukutoukka. No olenhan minä, mutta nythän on niin, että minulla on inhottava epämukavuusalue, jolle en ole onnistunut vielä loikkaamaan. En siis vielä.

Nimittäin. Meidän huushollissa puoliskon hyllyssä on tällainen pino...

Yikes!
Minun epämukavuusalueeni on siis H. P. Lovecraft. Olkoon itse Lovecraft sekä Cthulhu hillittömän kokoisia kulttihahmoja, mutta minä en ole missään vaiheessa lämmennyt sille maailmalle. En oikeastaan osaa sanoa miksi en, nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen. Jotkut scifin ja fantasia osa-alueet ovat mielenkiinnon saralla hämärän rajamailla ja tässä näin on osa hämärän rajamaata ihan omassa kotona!

Tämä kuva on oikein hyvä todiste minulle siitä, että ennen kuin seuraavan kerran avaan suuni ja suosittelen puoliskolleni jotain kirjaa omasta hyllystäni, voisin itse asiassa olla hiljaa ja piipahtaa hänen hyllyssään. Yksi porkkana tässä sopassa kuitenkin on (vai pitäisikö ilmaista, että laihassa sopassa on yksi sattuma?) eli yksi Lovecraftin novelleista kuuluu sille 1001 kirjaa -listalle, jota puurran eteenpäin! Kyseessä on novelli alkuperäiseltä nimeltään At the Mountains of Madness, joka löytyy (kuulemma, enpä ole katsonut saati lukenut) tuosta sarjan kolmannesta osasta nimellä Hulluuden vuorilla.


Mutta! Eikä siinä vielä kaikki! (Hittolainen.) Meidän huushollin kaapista löytyvät myös nämä.
Arkham Horrorit plus oma suosikkini Shogun
No kyllä vain. Lovecraftin kirjoista inspiraationsa saaneet Arkham Horror -lautapelisarjan perusosa, kaksi lisäosaa sekä LCG korttipelin perusosa. Huomautan, että oma lautapelisuosikkini on kyllä kuvassa, nimittäin tuo Shogun. Mutta mutta. Tilannehan on nyt se, että voisin aloittaa ylläolevassa kuvassa näkyvästä (toiseksi alin) kirjasta What to do when you meet Cthulhu: A Guide to surviving the Cthulhu mythos (Rachel Gray, ed. William Jones).

Tästä saattaa nyt saada sen käsityksen, etten ole pelannut Arkham Horroria, mutta kylläpä vaan olen. Peli on yhteistoimintapeli eli kaikki (pelaajat) vastaan se lovecraftiläisen maailma mörkö. Kukaan ei siis voita, vaikka pelaajia voi kupsahtaa kesken pelin, jos huono tuuri käy. Mutta! Ehkä tuo Lovecraftin luoma maailma, jossa Arkham Horroria pelatessa tavallaan elää on ihan tarpeeksi creepy ilman kirjoja. Ehkä kirjojen avulla pääsisin Arkham Horrorin kaupunkiin sisälle. Ehkä en. Tuota Insmouth -lisäosaa ei olla testattu, mutta koska minulla on hienoinen vesikammo, eivät veteen liittyvät kauhutekijät mitenkään erityisesti kuumota.

Kyllä minä tähän pystyn! Haastan siis itseni lukemaan Hulluuden vuorilla. Ja muutaman noista englanninkielisistä. Epämukavuusalueelle ei sentään tarvitse muuttaa asumaan, eikö totta?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Franz Kafka ja Linnan arvoitus

Kuva
                Päädyin bloggaamaan ensimmäisenä niinkin höyhenenkevyestä kirjasta kuin Kafkan Linna (Der Schloss). Syitä on monia. Ensinnäkin se nyt sattui olemaan kesken, kun päätin aloittaa bloggaajan taipaleeni. Kirja on luvussa siksi, että kirja kuuluu '1001 kirjaa, jotka sinun tulee lukea ennen kuolemaasi' -listaan, jota olen kahlannut läpi viimeisten kuuden vuoden ajan. Oli siis Kafkan Linnan vuoro.  Nyt kun olen aikani lukenut, minusta alkaa tuntua hieman K:lta. Kuin kirja olisi kuten Linna hänelle, työn ja (etenkin hänellä) epätoivon ja tuskan takana. Etenen kuin K linnaa kohti: hitaasti. Rehellisyyden nimissä tunnustan, että minun aivokapasiteettini kestää muutaman kappaleen lukemisen kertaistunnolla. Opin sen, kun yli 20 sivun jälkeen aivoni menivät maitohapoille ja oli pakko mennä päiväunille. En missään tapauksessa sano, että kirja on huono tai että lukeminen on puhdasta pakkopullaa. Se vain vaatii niin paljon keskittymistä. Minun aivoni vetävät maitoha
Lue lisää

Anjan lähes erinomainen elämä

Kuva
Lähes erinomainen. Siinä on huumorin avain tähän kirjaan. " Mie olin mie jo ihan pienenä, että sikäli miulla ei ollu mittään hättää ."  Minkälaisen koukun Esko-Pekka Tiitinen onkaan kirjoittanut tarinaan! Semmoinen ähäkutti, jos luulit olevasi kärryillä niin luulit väärin -koukku. Semmoisista tykkään! Pohjoiskarjalaisena on mukava lukea ommaa murretta. Tekkee ihan mieli alakkaa itekkii kirjottaa tälleen, mutta tään lukeminen saattaa olla vähä hiasta ja ehkä vaikkeeta jos ei puhu meijän murretta, joten enpä sittenkään. Kieli on oikeasti muhevan pohjoiskarjalaista. Niin kuin Anjan maaseutu, pelto ja lypsettävät lehmät. Ja sisko, joka tulee ja touhottaa ja vaatii, että Anjan pitää nauhoittaa elämäänsä jälkipolville. Aikansa epäiltyään Anja alkaa purkaa nauhalle elämäänsä. Anja kertoo lapsuudestaan, kunnes piti mennä kouluun eikä siellä ollut kovin helppoa. Hän kertoo pojastaan, aviomiehestään ja avioliitostaan ja keskustelee aina väliin mukaan tunkevan siskonsa k
Lue lisää

Kurkistus kuolemisen hetkeen - Oneiron

Kuva
Blogipostaukseni aiheena on Laura Lindstedt in Oneiron , vaikka kuolemisen hetkestä bloggaamiseen voisi lisätä Lars Kepler in Playground in vertailun vuoksi tai ihan hupinaan. Molemmissa taiteillaan veitsen terällä, vaikkakin siinä missä Oneironissa kuolema on lopullinen, Playgroundissa sydämenpysähdyksen hetkellä pelataan peliä leikkikentällä. Kumpikaan ei jätä kylmäksi, heti kun lukija on oivaltanut kirjan syvimmän aiheen (tähän pätee etenkin Playgroundin saama negatiivinen kritiikki). Valitettavasti joudun spoilaamaan hieman päästäkseni etenemään. Näissä kahdessa kirjassa kuviteltu paikka kuoleman hetkellä on (onneksi) hyvin erilainen. Playgroundissa päädytään kiinalaiseen satamaan. Oneironissa täysvalkoiseen tilaan, ihminen sellaisenaan. Jos saisi valita oman paikkansa kuoleman hetkellä, en kyllä kumpaankaan mielelläni menisi. En ole tarpeeksi seikkailuhenkinen kiinalaiseen satamaan enkä jaksaisi kinastella ja vatvoa omia ja muiden asioita. Oneironissa on seitsemän henkilöha
Lue lisää