Sannan kirjaisa elämä

.. niin kirjoitanpa huvikseni jotain muuta. Vaikka mökkeilystä, koska justiinsa nyt istun mökillä pöydän ääressä ja ihmettelen miksen ole ulkona. Noh, ehkä kohta siirryn ulos. Mökki on jännä juttu. Se voi olla peritty tai ostettu. Siellä voi olla juokseva vesi, sähköt, sauna ja vesivessa. Ja sitten voi olla ettei todellakaan ole. Voi olla takka, voi olla olemattakin. Voi oleilla myös talvella tai sitten ei todellakaan ole mitään asiaa jäädyttämään takapuoltaan mökkiin, jossa on pakkasta myös sisällä. Kysymys kuuluukin, että minkälainen se mökki pitäisi oikein olla, ja toisaalta, minkälaista sen mökkielämän pitäisi olla? Pitääkö olla ranta vai pärjääkö rannatta? Pitääkö olla sauna? Voiko olla mökki, jos ei ole saunaa, ja jos ei, niin mikä se sellainen sitten on? Pitääkö mökkielämä olla työleiri, jossa viikate laulaa (ja siten myös kivet), trimmeri surisee ja kitketään penkki jos toinenkin jotain kivannäköistä ja/tai syötäväksi kelpaavaa? Vai eikö pidä? Voiko vaan olla sisällä ja...

Sellainen visuaalinen viritinvahvistin, joka puskee eri aistimuksia kuviksi. Voisin ajatella olevani outo tai sitten vain aivomassassani on siivuja, joissa tapahtuu hassuja. Ehkä. On sille joku oma sanakin. Kuvittelin pitkään, että kaikki katsovat elokuvaa ja elävätkin siinä lukiessaan kirjaa. Ilmeisesti eivät. Ymmärrettyäni tämän tajusin myös miksi on ihmisiä, jotka eivät koe lukemista tarpeelliseksi. Luen, koska olen aina jossain muualla ja jotain nykyhetkestä poikkeavaa tapahtuu koko ajan. En ole omassa tylsässä maailmassani, vaan siellä mihin olen kirjan kannet avannut. Tai mihin olen äänikirjasta play - nappia painanut.  En ajatellut asiaa sen pidemmälle ennen kuin havahduin tosiasiaan, että näen klassisessa musiikissa kuvia ja jotkin äänet tuntuvat väreiltä. Miten sellaista edes osaisi kertoa. Ööö, kun tuota, tästä viulusta tulee mieleen metsä . Millä nimellä kutsutaan musiikkia, jossa kappaleissa on sanat? Sellaista nimittäin en juurikaan kuuntele. Koska olen erityis...

" Sun puheesta tulee mieleen tyyppi talikon kanssa pellon vieressä paskainen (oranssi lippis, kyllä tiedätte) -lippis päässä. "  Näin kommentoi eräs helsinkiläinen ihminen itäistä murrettani reilu vuosikymmen sitten. Ahdistavan kiireinen Mannerheimintie ja keskusta ruuhka-aikana oli käynyt hermoilleni käytyäni pääsykokeissa Helsingissä muutamia vuosia aiemmin. Yrittäessäni nukkua keskustan halvassa motellissa päässäni kaikui alakerran pubin musiikki ja humisi ratikoiden ääni (se oli erilainen 1990-luvun lopussa, olen ihan varma). Käsitykseni kaupungista ja sen ihmisistä ei alussa mainitun kommentin jälkeen ollut erityisen lämmin. Ja mihin kaikilla oli niin kiire? Kertakaikkiaan! En astu jalallani sinne, päätin. Tilanne kupsahti toiseen suuntaan vasta kun veljeni asettui asumaan Helsinkiin sopivan etäisyyden päähän kiireisimmästä keskustasta. Ullanlinnassa uskalsin jo hengittää. Opin reitin Kansallisarkistolle, reitin varrella kiirehdin minäkin mahdollisimman pian ohi...

Eipä muuten mihinkään. Tässähän minä, koneen äärellä ja kirjoitan blogiin täysin off-topic kuinka historia se vaan on se minun juttu. Selaimessa on auki useampi sivu, kaikki liittyen historiaan. Olen niin onnellinen etten osaa jatkaa kirjoittamista. Lähde: Wikipedia Commons Ajattelin kirjoittaa eräästä pienestä ja idyllisestä pikkukylästä etelä-Ranskassa Saint-Guilhem-le-Désert .  Nimen lisäksi en tiedä muuta kuin mitä paikan päällä vieraillessani opin. Vierailu oli kohtuuttoman lyhyt (vain muutamia tunteja), ja haluan palata siihen kuumaan ja vanhaan kylään. Haluan ihan pakosti kirjoittaa siitä, joten sukeltelen internetin syövereissä etsien tietoa. Olen niin onnellinen etten jaksa edes ahdistua siitä, että pitäisi osata ranskaa, jota en todellakaan osaa tarpeeksi hyvin.  On siis pakko lähteä liikkeelle siitä ainoasta, joka minulla on: turistiopas kylään (yksi kaksipuoleinen paperi!). Turistioppaasta erotan kaksi suuntaa, joiden perusteella etsiä lisätietoja....

Käväisin pienellä visiitillä Helsingissä. Piipahtaminen liittyi Amnesty Internationalin toimintaan ja kylläpäs vaan olikin mukava tutustua uusiin tyyppeihin. Ja tämän reissun jälkeen osaan liikkua ratikoilla 7A ja 8 (sana spora ei istu minun suuhuni, no can do). Olen niin ylpeä itsestäni, että taputtaisin itseäni olalle, jos en olisi ajanut yhden pysäkin liian pitkälle sillä 7A:lla. Yhden pysäkkivälin aikana nimittäin hukkasin Kluuvin ostoskeskuksen. Kyllä vaan, ostoskeskus voi hävitä. Puff. Reippailin painava kassi selässäni, ajoittain myös ympyrää, ennen kuin löysin perille. Kyllä, kadonnut rakennus voi myös putkahtaa esille. Kassin kanssa huhkiminen oli sinänsä turhaa, että puoti, johon tähtäsin olikin sunnuntaina kiinni. Tulipahan 1) urheiltua ja 2) eksyttyä ja löydettyä perille. Yritän vältellä tiettyjä keskustan alueita parhaani mukaan. Parasta on kävellä kohtuullisen päämäärättömästi (jos kävelen täysin päämäärättömästi, eksyn) vanhojen kivi- ja kerrostalojen välissä.  T...