Tekstit

Näytetään tunnisteella lukeminen merkityt tekstit.

Kuvaprojektori aivoissa

Kuva
Sellainen visuaalinen viritinvahvistin, joka puskee eri aistimuksia kuviksi. Voisin ajatella olevani outo tai sitten vain aivomassassani on siivuja, joissa tapahtuu hassuja. Ehkä. On sille joku oma sanakin. Kuvittelin pitkään, että kaikki katsovat elokuvaa ja elävätkin siinä lukiessaan kirjaa. Ilmeisesti eivät. Ymmärrettyäni tämän tajusin myös miksi on ihmisiä, jotka eivät koe lukemista tarpeelliseksi. Luen, koska olen aina jossain muualla ja jotain nykyhetkestä poikkeavaa tapahtuu koko ajan. En ole omassa tylsässä maailmassani, vaan siellä mihin olen kirjan kannet avannut. Tai mihin olen äänikirjasta play - nappia painanut.  En ajatellut asiaa sen pidemmälle ennen kuin havahduin tosiasiaan, että näen klassisessa musiikissa kuvia ja jotkin äänet tuntuvat väreiltä. Miten sellaista edes osaisi kertoa. Ööö, kun tuota, tästä viulusta tulee mieleen metsä . Millä nimellä kutsutaan musiikkia, jossa kappaleissa on sanat? Sellaista nimittäin en juurikaan kuuntele. Koska olen erityis...

Haastan(ko) itseni, vai en, kas siinä pulma!

Kuva
Jep. Tuli sillä lailla somasti tekopyhä olo, kun jaksan kertoa ihmisille (jotka jaksavat kuunnella), että minä se olen yksi lukutoukka. No olenhan minä, mutta nythän on niin, että minulla on inhottava epämukavuusalue, jolle en ole onnistunut vielä loikkaamaan. En siis vielä. Nimittäin. Meidän huushollissa puoliskon hyllyssä on tällainen pino... Yikes! Minun epämukavuusalueeni on siis H. P. Lovecraft . Olkoon itse Lovecraft sekä Cthulhu hillittömän kokoisia kulttihahmoja, mutta minä en ole missään vaiheessa lämmennyt sille maailmalle. En oikeastaan osaa sanoa miksi en, nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen. Jotkut scifin ja fantasia osa-alueet ovat mielenkiinnon saralla hämärän rajamailla ja tässä näin on osa hämärän rajamaata ihan omassa kotona! Tämä kuva on oikein hyvä todiste minulle siitä, että ennen kuin seuraavan kerran avaan suuni ja suosittelen puoliskolleni jotain kirjaa omasta hyllystäni, voisin itse asiassa olla hiljaa ja piipahtaa hänen hyllyssään. Yksi porkk...

“Books fall open, you fall in” (David T.W. McCord)

Kuva
Rakastan lukemista. Rakastan kirjahyllyjä.  Katsoessani kirjahyllyäni, näen edessäni kirjavan kerrostalolähiön, jonka jokaisessa ikkunassa on näkymä ja tie toiseen maailmaan. Ikkunasta on hypättävä. Fiktion uuteen maailmaan ei kävellä kuin ovesta. Uusi maailma ei yllätä, jos sinne kapuaa takapuoli edellä eli lukee kirjasta ensimmäisenä sen lopun.   Löysin kerran täydellisen sitaatin, jonka allekirjoitan täysin. Se on tuo otsikon sitaatti:  “ Books fall open, you fall in ” ( David T.W. McCord )  Kirjan uusi aukeama tuntuu siltä, kuin olisin uimahyppääjä. Olen levittänyt käteni ja ponnistanut, sukellan aukeamalle maailmaan, joka lakkaa olemasta käsinkosketeltava todellisuus. En enää istu tai makaa sohvalla, en pitele kirjaa käsissäni, en näe sanoja, lauseita. Elän toisessa maailmassa, siinä, joka mahtuu kansien väliin.  Ajatus maailmasta, johon sukeltaa tuli Game of Thrones -sarjasta, joka on hyllyssäni vakaasti (ja odottaa jatko-osaa!!!). Maailm...