Sannan kirjaisa elämä

Tämä kirja ei ole niitä uusimpia julkaisuja, koska kirja ilmestyi vuonna 1868 ja lukemani painos Wordsworthin klassikkona vuonna 1993. T.S. Eliotin kuvaus kirjasta kuuluu näin: 'the first, the longest, and the best of modern English detective novels'. Suomeksi kirja on nimellä Kuukivi. En tiennyt mitä odottaa, joten yllätyin erittäin positiivisesti. Kansikuva ei oikein inspiroinut lukemaan. Judge yourself. Ei pitäisi koskaan tehdä päätöksiä kansikuvan perusteella. Silloin tällöin saan kuitenkin itseni kiinni siitä, kuinka ohitan tietyt kirjat, koska kansikuva ei inspiroi lukemaan tai en saa muuta vastaavaa tuntumaa. Tunnustan sen, koska tässä nimenomaisessa tapauksessa kävi juuri niin. Kirja olisi ollut lukematta vielä ties miten kauan, jos 1) en olisi tehnyt itselleni pinoa 1001 kirjaa -listan kirjoista, jotka hallussani ovat, ja 2) antanut puoliskolleni tehtävän valita numero, ja sen perusteella minulle kirja käteen. Mutkan kautta maaliin siis. Olipa kerran pyhä j...

Maranin on täytynyt tehdä paljon taustatyötä kirjan eteen. Siitä työn määrästä tekisi jopa mieli kysyä kirjailijalta itseltään. Lämpenin kirjalle heti, koska omistuskirjoitus-sivulla siteerataan Paavo Haavikko a suomeksi suomenkielestä seuraavasti: " Ei Suomi ole mikään kieli, se on tapa istua penkin päässä karvat korvilla. " Ja pam, nuijan kopautus, myyty! Asetelma on piristävän poikkeuksellinen. Italiasta löytyy aivovamman saanut, muistinsa ja identiteettinsä menettänyt mies, jonka merimiestakista löytyy nimi Sampo Karjalainen. Mies päätyy Helsinkiin, suomenkielisten maahan. Juonen kulkua ei voi ennakoida mitenkään. Noh, ainakaan minä en pystynyt. Marani antaa uskottavan kuvan tilanteesta, jossa ihminen on hukassa kommunikointikyvyn puuttuessa kokonaan. Kuinka maailma rakentuu hitaasti äänteistä sanoihin ja niiden merkitykseen, kielioppiin ja sujuvaan puheeseen. Maranin kuvaus jatkosodan aikaisesta Helsingistä muodostaa pienen ja intiimin kuvan, jonka opiskeluje...