Sannan kirjaisa elämä

Takinkääntäjä olen minä. Tunnustan, että Dickensin kohdalla käänsin takkini vuorta myöten. Lähtökohtani Dickensiin oli nimittäin yritys lukea Old Curiosity Shop englanniksi. En saanut kirjasta irti kertakaikkiaan mitään ja jätin kirjan kesken. Luovutin siis, koska alkukielellä lukeminen osoittautui mahdottomaksi urakaksi. Minulla ei siis käynyt pienessä mielessäkään kääntyä suomenkielisen version puoleen. Mutta kuinkas sitten kävikään, kun uskoin viisaampiani, jotka kehottivat tarttumaan sitä härkää sarvista suomen kielellä. Ja niin Dickensistä tuli yksi lemppareista, klassikon pelottavasta leimasta huolimatta. Rakastan Dickensin sarkasmia. Ja viimeistään tässä kohdin on syytä kiittää ja kumartaa syvään suomentajien edessä, joita ilman elämäni olisi Dickensin verran köyhempää. Kiitos siis!  Oliver-raasu (Oliver Twist) Tartuin Oliveriin samasta syystä kuin aiemmin postaamaani Kafkan Linnaan. 1001 kirjaa -lista sisältää useamman Dickensin kirjan ja minulla sattui olemaan ...

Juhuu! Ja terveisiä ruutuhiljaisuuden toiselta puolen. Suunnattoman häiritsevää, ettei juuri nyt ole oikein kirjaa josta blogata. Minulla on neljä kirjaa kesken, mutta eipä niistä ole vielä paljonkaan pohdittavaa.  Luen Dickensin Kolea a Talo a ( Bleak House ), jota rakastan. Se on paksu ja hidas, ja toivon ettei se lopu koskaan. Haluaisin kertoa siitä, mutta eihän se onnistu vielä(kään). Kesken on myös Doris Lessing in The Golden Notebook . Huima kirja, järjettömän paljon tekstiä ja erilaista dialogia, mutta se on _niin_ pahoin kesken, etten edes haaveile avautuvani siitä yhtään enempää.  Kaksi muuta painivat nähdäkseni eri sarjoissa myös keskenään.  Virginia Ironside n Oon voimissain ( No! I Don't Want to Join a Bookclub ) ja  Koji Suzuki n novellikokoelma Dark Water . Yksi kauhunovelli päivässä on minulle sopiva annos. Ironwoodin ikäänsä juhliva/poteva 60-vuotias Marie Sharp ottaa välillä päähän, joten olen lukemiseni kanssa kiikun kaakun saanko luett...

Lähde: Wikimedia Commons Tämä postaus  on henkilökohtainen faniposti tuonilmaisiin.  Kuvan partaveijari tyylikkäästi kihartuvine ohimohiuksineen oli nero. Suomennokset toki nousevat suureen arvoon, samoin äänikirjoissa kirjojensa lukijat. Loppupelissä pisteet kuitenkin ropisevat herra Dickensin laariin. Satiiri ja musta huumori pitävät ihmislapsen tiellä (ainakin minut), koska yhteiskuntakritiikki on tarpeellista ja Dickensin tapa eritoten tässä maailmantilanteessa, joka on hullu. Voin vain kuvitella, miten herra Dickens hieroskelisi käsiään nykymenoa seuratessaan, mihin kaikkeen voisi ottaa kantaa ja irvailla. Sitä pohdiskellessa maailmantuska hieman laimenee, koska tämä herra tyrkkisi terävällä kynällä hereille.  Voi kunpa olisit vielä täällä.