Kylmää kyytiä maailman ympäri
Täällä Rauli Virtanen...
Minä en koskaan, koskaan uskaltaisi enkä olisi uskaltanut missään elämäni vaiheessa. Kuulun siihen ihmislajityyppiin, joka viihtyy paremmin turvassa, edes kohtalaisessa sellaisessa. En ole seikkailija, joten on ihan paikallaan lukea sellaisen ihmisen tekstiä, joka on uskaltanut ja uskaltaa.
Reissaamisen mittakaava on todella vaikuttava, suorastaan käsittämätön. Yksistään Amerikkojen kiertäminen pitkin ja poikin, sen noin 40 000 kilometrin verran elämää Amerikoissa on järkyttävän paljon. Pelkkä ajatus sen kilometrin määrän kokemisesta, näkemisestä, tuntemisesta ja elämisestä menee itselläni kaukaa yli hilseen. En pystyisi ottamaan vastaan sitä kaikkea. Oma muutenkin uuvuttavan tarkka havainnointi-ominaisuuteni on hankala jo tylsässä elämässäni. Tuollaisella reissulla olisin tipahtanut pää räjähtäneenä johonkin koloon. Tiedän sen.
Valitettavasti blogatessani tästä kirjasta tuon esille myös omituisuuksiani, mutta se johtuu siitä, että koen olevani niin vastakohtainen ihminen. En pystyisi ottamaan vastaan, sisäistämään ja saattamaan kanssaihmisten tietoisuuteen niitä asioita, joista monet mielellään sulkisivat silmänsä ja korvansa. Voin lukea, mutta missään tapauksessa en kykenisi toimintaan tapahtumien hermokeskuksessa. Etenkään sitä osuutta, jossa hypätään sen rajan yli, josta kukaan ei aiemmin ole mennyt. Raportoida ensimmäisenä. Vähältä piti -tilanteet vaativat valtavaa paineensietokykyä ja kylmähermoisuutta ottaen huomioon, että rankat kokemukset tuonevat parhaan mahdollisen annin raportoinnille uutismaailmaan.
Ei hitto, hattu päästä. Minun silmissäni Rauli Virtanen on legenda.
Jotenkin muistan sen, ja muistan senkin etteivät uutiset olleet useinkaan liian mieltäylentäviä. Silti muistiin on jäänyt vahva jälki epäreilusta maailmasta, josta joku raportoi ja pakottaa tiedostamaan asioita, joiden ei haluaisi olevan totta. Mutta kun ne vaan ovat, kun kerran paikalla on toimittaja, joka on kirjan mukaan monesti päätynyt myös osaltaan silminnäkijäksi.
Minä en koskaan, koskaan uskaltaisi enkä olisi uskaltanut missään elämäni vaiheessa. Kuulun siihen ihmislajityyppiin, joka viihtyy paremmin turvassa, edes kohtalaisessa sellaisessa. En ole seikkailija, joten on ihan paikallaan lukea sellaisen ihmisen tekstiä, joka on uskaltanut ja uskaltaa.Reissaamisen mittakaava on todella vaikuttava, suorastaan käsittämätön. Yksistään Amerikkojen kiertäminen pitkin ja poikin, sen noin 40 000 kilometrin verran elämää Amerikoissa on järkyttävän paljon. Pelkkä ajatus sen kilometrin määrän kokemisesta, näkemisestä, tuntemisesta ja elämisestä menee itselläni kaukaa yli hilseen. En pystyisi ottamaan vastaan sitä kaikkea. Oma muutenkin uuvuttavan tarkka havainnointi-ominaisuuteni on hankala jo tylsässä elämässäni. Tuollaisella reissulla olisin tipahtanut pää räjähtäneenä johonkin koloon. Tiedän sen.
Valitettavasti blogatessani tästä kirjasta tuon esille myös omituisuuksiani, mutta se johtuu siitä, että koen olevani niin vastakohtainen ihminen. En pystyisi ottamaan vastaan, sisäistämään ja saattamaan kanssaihmisten tietoisuuteen niitä asioita, joista monet mielellään sulkisivat silmänsä ja korvansa. Voin lukea, mutta missään tapauksessa en kykenisi toimintaan tapahtumien hermokeskuksessa. Etenkään sitä osuutta, jossa hypätään sen rajan yli, josta kukaan ei aiemmin ole mennyt. Raportoida ensimmäisenä. Vähältä piti -tilanteet vaativat valtavaa paineensietokykyä ja kylmähermoisuutta ottaen huomioon, että rankat kokemukset tuonevat parhaan mahdollisen annin raportoinnille uutismaailmaan.
Ei hitto, hattu päästä. Minun silmissäni Rauli Virtanen on legenda.
Kirjoititpa hyvin tästä! On hän kyllä legenda. Itse olin nuorena vähän liiankin uhkarohkea menemään joka paikkaan, mutta nyt olen tullut laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi. Ja tärkeintä on turvallisuus. Niin kuin sanoit hauskasti, "tuollaisella reissulla olisin tipahtanut pää räjähtäneenä johonkin koloon" :)
VastaaPoistaTämän kirjan luin kerran, ja olihan siinä menoa kerrakseen. On kiva kun voi lukea toisten matkoista ja seikkailuista!