Sannan kirjaisa elämä

Takinkääntäjä olen minä. Tunnustan, että Dickensin kohdalla käänsin takkini vuorta myöten. Lähtökohtani Dickensiin oli nimittäin yritys lukea Old Curiosity Shop englanniksi. En saanut kirjasta irti kertakaikkiaan mitään ja jätin kirjan kesken. Luovutin siis, koska alkukielellä lukeminen osoittautui mahdottomaksi urakaksi. Minulla ei siis käynyt pienessä mielessäkään kääntyä suomenkielisen version puoleen. Mutta kuinkas sitten kävikään, kun uskoin viisaampiani, jotka kehottivat tarttumaan sitä härkää sarvista suomen kielellä. Ja niin Dickensistä tuli yksi lemppareista, klassikon pelottavasta leimasta huolimatta. Rakastan Dickensin sarkasmia. Ja viimeistään tässä kohdin on syytä kiittää ja kumartaa syvään suomentajien edessä, joita ilman elämäni olisi Dickensin verran köyhempää. Kiitos siis!  Oliver-raasu (Oliver Twist) Tartuin Oliveriin samasta syystä kuin aiemmin postaamaani Kafkan Linnaan. 1001 kirjaa -lista sisältää useamman Dickensin kirjan ja minulla sattui olemaan ...

Jep. Tuli sillä lailla somasti tekopyhä olo, kun jaksan kertoa ihmisille (jotka jaksavat kuunnella), että minä se olen yksi lukutoukka. No olenhan minä, mutta nythän on niin, että minulla on inhottava epämukavuusalue, jolle en ole onnistunut vielä loikkaamaan. En siis vielä. Nimittäin. Meidän huushollissa puoliskon hyllyssä on tällainen pino... Yikes! Minun epämukavuusalueeni on siis H. P. Lovecraft . Olkoon itse Lovecraft sekä Cthulhu hillittömän kokoisia kulttihahmoja, mutta minä en ole missään vaiheessa lämmennyt sille maailmalle. En oikeastaan osaa sanoa miksi en, nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen. Jotkut scifin ja fantasia osa-alueet ovat mielenkiinnon saralla hämärän rajamailla ja tässä näin on osa hämärän rajamaata ihan omassa kotona! Tämä kuva on oikein hyvä todiste minulle siitä, että ennen kuin seuraavan kerran avaan suuni ja suosittelen puoliskolleni jotain kirjaa omasta hyllystäni, voisin itse asiassa olla hiljaa ja piipahtaa hänen hyllyssään. Yksi porkk...

Juhuu! Ja terveisiä ruutuhiljaisuuden toiselta puolen. Suunnattoman häiritsevää, ettei juuri nyt ole oikein kirjaa josta blogata. Minulla on neljä kirjaa kesken, mutta eipä niistä ole vielä paljonkaan pohdittavaa.  Luen Dickensin Kolea a Talo a ( Bleak House ), jota rakastan. Se on paksu ja hidas, ja toivon ettei se lopu koskaan. Haluaisin kertoa siitä, mutta eihän se onnistu vielä(kään). Kesken on myös Doris Lessing in The Golden Notebook . Huima kirja, järjettömän paljon tekstiä ja erilaista dialogia, mutta se on _niin_ pahoin kesken, etten edes haaveile avautuvani siitä yhtään enempää.  Kaksi muuta painivat nähdäkseni eri sarjoissa myös keskenään.  Virginia Ironside n Oon voimissain ( No! I Don't Want to Join a Bookclub ) ja  Koji Suzuki n novellikokoelma Dark Water . Yksi kauhunovelli päivässä on minulle sopiva annos. Ironwoodin ikäänsä juhliva/poteva 60-vuotias Marie Sharp ottaa välillä päähän, joten olen lukemiseni kanssa kiikun kaakun saanko luett...

Rakastan lukemista. Rakastan kirjahyllyjä.  Katsoessani kirjahyllyäni, näen edessäni kirjavan kerrostalolähiön, jonka jokaisessa ikkunassa on näkymä ja tie toiseen maailmaan. Ikkunasta on hypättävä. Fiktion uuteen maailmaan ei kävellä kuin ovesta. Uusi maailma ei yllätä, jos sinne kapuaa takapuoli edellä eli lukee kirjasta ensimmäisenä sen lopun.   Löysin kerran täydellisen sitaatin, jonka allekirjoitan täysin. Se on tuo otsikon sitaatti:  “ Books fall open, you fall in ” ( David T.W. McCord )  Kirjan uusi aukeama tuntuu siltä, kuin olisin uimahyppääjä. Olen levittänyt käteni ja ponnistanut, sukellan aukeamalle maailmaan, joka lakkaa olemasta käsinkosketeltava todellisuus. En enää istu tai makaa sohvalla, en pitele kirjaa käsissäni, en näe sanoja, lauseita. Elän toisessa maailmassa, siinä, joka mahtuu kansien väliin.  Ajatus maailmasta, johon sukeltaa tuli Game of Thrones -sarjasta, joka on hyllyssäni vakaasti (ja odottaa jatko-osaa!!!). Maailm...

Käväisin pienellä visiitillä Helsingissä. Piipahtaminen liittyi Amnesty Internationalin toimintaan ja kylläpäs vaan olikin mukava tutustua uusiin tyyppeihin. Ja tämän reissun jälkeen osaan liikkua ratikoilla 7A ja 8 (sana spora ei istu minun suuhuni, no can do). Olen niin ylpeä itsestäni, että taputtaisin itseäni olalle, jos en olisi ajanut yhden pysäkin liian pitkälle sillä 7A:lla. Yhden pysäkkivälin aikana nimittäin hukkasin Kluuvin ostoskeskuksen. Kyllä vaan, ostoskeskus voi hävitä. Puff. Reippailin painava kassi selässäni, ajoittain myös ympyrää, ennen kuin löysin perille. Kyllä, kadonnut rakennus voi myös putkahtaa esille. Kassin kanssa huhkiminen oli sinänsä turhaa, että puoti, johon tähtäsin olikin sunnuntaina kiinni. Tulipahan 1) urheiltua ja 2) eksyttyä ja löydettyä perille. Yritän vältellä tiettyjä keskustan alueita parhaani mukaan. Parasta on kävellä kohtuullisen päämäärättömästi (jos kävelen täysin päämäärättömästi, eksyn) vanhojen kivi- ja kerrostalojen välissä.  T...

Lähde: Pixabay Rakastan Berliiniä!!! Berliinistä bloggaaminen tuli henkilökohtaisesti ajankohtaiseksi, kun osa lähipiiriä matkustaa kohteeseen, mutta minä en. Sen sijaan rohmusin hyllyistäni melkein kaikki Berliiniin liittyvät kirjat, pinosin viereeni ja tässäpä sitä ollaan! Kattauksesta jäävät nyt pois Antony Beevor in teos  Berliini 1945 sekä Jill Suzanne Smith in Berlin Coquette. Hyllyistäni keräämäni kirjat käsittelevät näköjään Berliinin historiaa. Siis _kaikki_. Toisaalta, historiaahan minä opiskelin, ja jos jossain suurkaupungissa on historiallista latausta, niin Berliinissä. Luodinreikiä näkyy seinissä edelleen eikä historian rumia kasvoja ole peitetty. Jos katsoo tarkkaan ja tietää mitä etsii, löytää jalkakäytäviltä laattoja, joissa näkyy niiden henkilöiden tiedot, jotka kustakin talosta vietiin kuolemaan. Ettei pääse unohtumaan, myöskään turistilta.  Alkuun valitsin hyllystäni kaksi hyvin erilaista naisen kirjoittamaa päiväkirjaa sodan ajan B...

Lähde: Wikimedia Commons Tämä postaus  on henkilökohtainen faniposti tuonilmaisiin.  Kuvan partaveijari tyylikkäästi kihartuvine ohimohiuksineen oli nero. Suomennokset toki nousevat suureen arvoon, samoin äänikirjoissa kirjojensa lukijat. Loppupelissä pisteet kuitenkin ropisevat herra Dickensin laariin. Satiiri ja musta huumori pitävät ihmislapsen tiellä (ainakin minut), koska yhteiskuntakritiikki on tarpeellista ja Dickensin tapa eritoten tässä maailmantilanteessa, joka on hullu. Voin vain kuvitella, miten herra Dickens hieroskelisi käsiään nykymenoa seuratessaan, mihin kaikkeen voisi ottaa kantaa ja irvailla. Sitä pohdiskellessa maailmantuska hieman laimenee, koska tämä herra tyrkkisi terävällä kynällä hereille.  Voi kunpa olisit vielä täällä.