Vastalääkettä lukujumiin. Ehkä.

Ei auta. Otan kirjan käteen, aloitan ja plumpsahdan takaisin todellisuuteen.

Lukujumi! Ei pysty!

Raskolnikov ja Marmeladov. (Mihail Petrovitš Klodt)
Joku happisäiliö fuskaa kun en pysty sukeltamaan kirjaan kuin kirjaan. Epäilin hetken, ja itse asiassa epäilen hieman edelleen, että se on Dostojevskin Rikos ja rangaistuksen syy. Että se oli niin päräyttävä (inhoan sanaa, mutta päräytetään ilmoille) teos, että pääni toteaa nähneensä ja eläneensä kaiken. No more!

Ei siinä mitään, lukujumi on normaali ilmiö. En vain pidä siitä yhtään. Ilman kirjoja tässä on kaikki. Joskus mietin voiko ihminen lukea liikaa. Kyynistyykö paljosta lukemisesta? Joskus nimittäin tuntuu, että on jo elänyt ja nähnyt niin paljon ettei jaksa. Hevonpaskat, kun todellisuutta katsoo. Olen 39 vee. Millään mittapuulla en ole nähnyt ja kokenut kaikkea. Mitä ihmettä sitten... Syytän ajoittain uuvuttavaksi heittäytyvää ominaisuuttani, jota erityisherkkyys välillä hallitsee. Kirjat herättävät tunteita (no, kaikki herättää. Joskus ei halua herättää karhua talviunilta...) ja empaattina fiktiotakin elää kuin lukisi uutisia. Huom! Kyllä oikeasti erotan fiktion uutisista. 

Jos kuitenkin on niin, että Fjodor perketin Dostojevskin neroutta on syyttäminen, niin hankin tänään vastalääkkeen. Sanotaanhan, että sillä se lähtee millä on tullutkin. Ostin Idiootin. Jos lukujumi tuli Dostojevskillä, sillä se myös lähtee. 

Saa epäillä. Minäkin epäilen.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Franz Kafka ja Linnan arvoitus

Kuva
                Päädyin bloggaamaan ensimmäisenä niinkin höyhenenkevyestä kirjasta kuin Kafkan Linna (Der Schloss). Syitä on monia. Ensinnäkin se nyt sattui olemaan kesken, kun päätin aloittaa bloggaajan taipaleeni. Kirja on luvussa siksi, että kirja kuuluu '1001 kirjaa, jotka sinun tulee lukea ennen kuolemaasi' -listaan, jota olen kahlannut läpi viimeisten kuuden vuoden ajan. Oli siis Kafkan Linnan vuoro.  Nyt kun olen aikani lukenut, minusta alkaa tuntua hieman K:lta. Kuin kirja olisi kuten Linna hänelle, työn ja (etenkin hänellä) epätoivon ja tuskan takana. Etenen kuin K linnaa kohti: hitaasti. Rehellisyyden nimissä tunnustan, että minun aivokapasiteettini kestää muutaman kappaleen lukemisen kertaistunnolla. Opin sen, kun yli 20 sivun jälkeen aivoni menivät maitohapoille ja oli pakko mennä päiväunille. En missään tapauksessa sano, että kirja on huono tai että lukeminen on puhdasta pakkopullaa. Se vain vaatii niin paljon keskittymistä. Minun aivoni vetävät maitoha
Lue lisää

Anjan lähes erinomainen elämä

Kuva
Lähes erinomainen. Siinä on huumorin avain tähän kirjaan. " Mie olin mie jo ihan pienenä, että sikäli miulla ei ollu mittään hättää ."  Minkälaisen koukun Esko-Pekka Tiitinen onkaan kirjoittanut tarinaan! Semmoinen ähäkutti, jos luulit olevasi kärryillä niin luulit väärin -koukku. Semmoisista tykkään! Pohjoiskarjalaisena on mukava lukea ommaa murretta. Tekkee ihan mieli alakkaa itekkii kirjottaa tälleen, mutta tään lukeminen saattaa olla vähä hiasta ja ehkä vaikkeeta jos ei puhu meijän murretta, joten enpä sittenkään. Kieli on oikeasti muhevan pohjoiskarjalaista. Niin kuin Anjan maaseutu, pelto ja lypsettävät lehmät. Ja sisko, joka tulee ja touhottaa ja vaatii, että Anjan pitää nauhoittaa elämäänsä jälkipolville. Aikansa epäiltyään Anja alkaa purkaa nauhalle elämäänsä. Anja kertoo lapsuudestaan, kunnes piti mennä kouluun eikä siellä ollut kovin helppoa. Hän kertoo pojastaan, aviomiehestään ja avioliitostaan ja keskustelee aina väliin mukaan tunkevan siskonsa k
Lue lisää

Kurkistus kuolemisen hetkeen - Oneiron

Kuva
Blogipostaukseni aiheena on Laura Lindstedt in Oneiron , vaikka kuolemisen hetkestä bloggaamiseen voisi lisätä Lars Kepler in Playground in vertailun vuoksi tai ihan hupinaan. Molemmissa taiteillaan veitsen terällä, vaikkakin siinä missä Oneironissa kuolema on lopullinen, Playgroundissa sydämenpysähdyksen hetkellä pelataan peliä leikkikentällä. Kumpikaan ei jätä kylmäksi, heti kun lukija on oivaltanut kirjan syvimmän aiheen (tähän pätee etenkin Playgroundin saama negatiivinen kritiikki). Valitettavasti joudun spoilaamaan hieman päästäkseni etenemään. Näissä kahdessa kirjassa kuviteltu paikka kuoleman hetkellä on (onneksi) hyvin erilainen. Playgroundissa päädytään kiinalaiseen satamaan. Oneironissa täysvalkoiseen tilaan, ihminen sellaisenaan. Jos saisi valita oman paikkansa kuoleman hetkellä, en kyllä kumpaankaan mielelläni menisi. En ole tarpeeksi seikkailuhenkinen kiinalaiseen satamaan enkä jaksaisi kinastella ja vatvoa omia ja muiden asioita. Oneironissa on seitsemän henkilöha
Lue lisää